Peahillissä on aina mukava palata yöllä kotiin; se on pieni, joten ystävät asuvat lähellä, se on hiljainen, joten voit kuunnella yön rikkoutuatonta hiljaisuutta ja katsoa kuinka tuuli pyörittää lehtiä pitkin autiota tietä. Parasta ehkä kuitenkin on, että tällä näkyvät tähdet! Tähdet voi myös nähdä, vaikka ilta ei olisikaan ollut pilvetön, ja harvoimpa täällä illat pilvettömiä edes ovat.
Taianomaista on myös pysähtyä uudelle sillalle, sytyttää sikari ja tuijottaa mustaa tien pohjaa, joka kapenevana nauhana katoaa mutkan taakse. Nauhan kääntyessä pois, jatkuu horisontissa rantapusikko, joka piirtyy vaaleampaa järveä vasten.
Minä pidän Peahillistä ja sen kaikista puolista, enkä haluaisi vaihtaa muualle.
Mielenkiintoinen päähän pisto on kyllä pakko mainita viime yöltä: palasin taas kerran kotiin Peahillissä ja kello oli jotakuinkin yksi yöllä. En tietenkään voinu taaskaan käyttää hissiä, joten lähdin kiipeämään portaita viidenteen kerrokseen. Huvittavaa tässä on se, että minulla oli hyvin voimakkaasti kopisevat saappaat jalassa. En välttämättä halunnut herättää liikaa huomiota, joten "neuvokkaana" tyttönä sipsutin päkijöillä seiniä pitkin ylös. Tulipahan vähän ekstra-treeniä pohkeille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti